Interreg Pohjoisen kuukauden hanke

Tuula Ajanki ja Eleonoora Väänänen

Rajaneuvonnan yrityspalveluhanke on valittu toukokuussa 2018 Interreg Pohjoisen kuukauden hankkeeksi. Alla on aiheesta teksti. Voit lukea sen myös Interreg Pohjoisen kotisivuilla.

Elinkeinoelämälle suunnatun palvelun kehittäminen Pohjoiskalotin Rajaneuvontaan

Hanke vastaa rajat ylittävää toimintaa suunnittelevien ja sitä harjoittavien yritysten tiedon tarpeeseen. Jos yritystoimintaa laajennetaan toiseen maahan, on paljon asioita, jotka pitää ottaa huomioon. Ennakointi ja säädösten etukäteen selvittäminen ovat keskeisiä tehtäviä.

Hanke kehittää Rajaneuvonnan tiedotuskanavia ja palvelumallia, jotta yrittäjät saisivat tarvitsemansa tiedon oikeaan aikaan. Jos aloitat urakan, perustat toimintaa naapurimaahan tai alat tehdä siellä kauppaa, on tärkeää ottaa selville, minkälaiset säännöt ohjaavat toimintaasi. Opastamme sinua löytämään tiedot, joita tarvitset päästäksesi alkuun.

Tähän mennessä hanke on tiedottanut Rajaneuvonnan yrityspalveluista Kiirunasta Pietarsaareen ja Mo i Ranasta Kuusamoon ja tavoittanut yli 300 henkeä järjestetyillä koulutustilaisuuksilla. Hanke on opastanut yli 70 suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista yritystä heidän kysymyksissään. Hanke on rakentanut kesäkuussa julkaistavat uudet nettisivut ja testannut erilaisia tiedotuskanavia kuten chattia ja uutiskirjettä.

Irene Pedersen ja Riitta Leinonen

Keväällä 2018 olemme järjestäneet yhdessä Gränsmöjligheter-Interreg-hankkeen ja MidtSkandian rajayhteistyöorganisaation kanssa seminaarin ”Svenske markedet noe for deg?”, joka oli kohdistettu elinkeinotoimijoille eteläisimmästä Nordlandista. Lisäksi olemme tänä keväänä järjestäneet kaksi matkailualan kolutusta, joissa uudistusten lisäksi on käsitelty palvelun turvallisuusmääräyksiä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Olemme esitelleet hankkeen alueellisille poliitikoille Pohjois-Norjan alueella, jotta tietoisuus rajaestetyöstä paranisi. Yritysneuvonnassa olemme hyödyntäneet kontakteja elinkeinoyhtiöihin ja -järjestöihin ja tämä toimii mielestämme hyvin. Jatkossa kehitämme tätä työtapaa edelleen ja huomioimme naisyrittäjiä yhä enemmän.

Rajat ylittävä lisäarvo muodostuu eri maiden viranomais- ja asiantuntijaverkostojen hyödyntämisestä. Kun yrittäjiä tai yksityishenkilöitä neuvotaan kysymyksissä sekä Suomen ja Ruotsin että Suomen ja Norjan välillä, ovat rajat ylittävät viranomaisverkostot toimivan palvelun edellytys. Verkostojen laajentaminen on tärkeää hankkeelle ja teemme sitä jatkuvasti. Verkostojen avulla voimme levittää tietoa mahdollisuuksista rajat ylittävässä elinkeinotoiminnassa ja tavoittaa enemmän ihmisiä koko Pohjoiskalotin alueella.

Johtava tuensaaja: Lapin liitto
Muut tuensaajat: Storfjord kommune
Hankeaika: 2016-2019
Hankkeen budjetti: 1 030 852 EUR
Myönnetty EU-varat: 325 000 EUR
Myönnetty IR-varat: 291 677 EUR
Julkinen rahoitus: 414 175 EUR

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt hankkeelle tukea.

Toimialakohtaista tietoa Ruotsin rakennusalalla toimimisesta ja matkailualan palveluturvallisuusvaatimuksista

Tietoa rakennusalalla toimimisesta Ruotsissa ja Norjassa

Hanke järjesti 5.6.2018 Espoon Hanasaaressa koulutustilaisuuden Pohjola – Euroopan kasvualue -tapahtuman yhteydessä. Löydät tilaisuuden materiaalit täältä.

Tietoa Ruotsin ja Norjan palveluturvallisuusvaatimuksista matkailualalla

Hanke järjesti 17.4. ja 18.4. koulutustilaisuudet Rovaniemellä ja Torniossa, joissa käytiin läpi Suomen valmismatkalain uudistusta ja Suomen, Ruotsin ja Norjan palvelunturvallisuusvaatimuksia. Löydät tilaisuuksien materiaalit täältä.

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt hankkeelle tukea.

Tilaisuus: Valmismatkalain uudistus ja turvallisuusvaatimukset Suomi-Ruotsi-Norja, 18.4.2018 Tornio

Koulutuksen tarkoituksena on tiedottaa matkailualan yrittäjille valmismatkalain muutoksista sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan turvallisuuskäytännöistä. Tarve on tullut meihin yhteyttä ottaneilta yrityksiltä.

Tule kuuntelemaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston luentoa valmismatkalain uudistuksen tuomista muutoksista ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston esitelmää Suomen, Ruotsin ja Norjan palvelunturvallisuusvaatimuksista.

Tapahtuma on maksuton ja siihen voi osallistua myös etänä.

Ilmoittaudu 10.4. mennessä tästä linkistä:

https://sv.surveymonkey.com/r/ZWNJBBX

Tapahtuman ohjelma:

Lisää tietoa: eleonoora.vaananen@lapinliitto.fi, +358 40 660 5365

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt hankkeelle tukea.

Tilaisuus: Valmismatkalain uudistus ja turvallisuusvaatimukset Suomi-Ruotsi-Norja, 17.4.2018 Rovaniemi

Koulutuksen tarkoituksena on tiedottaa matkailualan yrittäjille valmismatkalain muutoksista sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan turvallisuuskäytännöistä. Tarve on tullut meihin yhteyttä ottaneilta yrityksiltä.

Tule kuuntelemaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston luentoa valmismatkalain uudistuksen tuomista muutoksista ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston esitelmää Suomen, Ruotsin ja Norjan palvelunturvallisuusvaatimuksista.

Tapahtuma on maksuton ja siihen voi osallistua myös etänä.

Ilmoittaudu 10.4. mennessä tästä linkistä:

https://goo.gl/forms/ZTSNWUMv7rJtSuwb2

Tapahtuman ohjelma: Valmismatkalain uudistus ja turvallisuusvaatimukset Suomi-Ruotsi-Norja, 17.4

Lisää tietoa: eleonoora.vaananen@lapinliitto.fi, +358 40 660 5365

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt hankkeelle tukea.

Tilaisuus: Nordjobb-info yrityksille, 9.2.2018 klo 8-9, Bothnian Business House, Tornio

Onko yritykselläsi tarvetta ruotsinkielentaitoiselle kesätyöntekijälle?

Tule tutustumaan Nordjobb-ohjelmaan, joka etsii ensi kesäksi sinun yrityksellesi sopivan pätevän kesätyöntekijän vaivattomasti. Tilaisuudessa mukana ovat myös Pohjoiskalotin Rajaneuvonta ja Pohjoiskalotin Rajaneuvonnan elinkeinoelämälle suunnatun palvelun kehittämishanke. Ilmoittaudu tilaisuuteen viimeistään 6.2.2018 täyttämällä lomake osoitteessa:

 

Tietoa Norjan käytännöistä yrittäjille

Rajaneuvonnan elinkeinoelämälle suunnattua palvelua kehittävä Interreg-hanke järjesti Kemissä 22.9.2017 koulutuksen Norjan käytännöistä yhdessä Lapin Yrittäjien kanssa.

Koulutuksen kohderyhmänä olivat suomalaiset yritykset, jotka suunnittelevat liiketoiminnan laajentamista Norjaan. Norjan mahdollisuudet kiinnostavat, mutta erilaiset käytännöt ja kieli voivat olla esteenä.

Luennoitsijana oli lakimies Juha Seppola (Næringslivets Hovedorganisasjon Troms og Svalbard). Hän tarjosi peruspaketin yleisistä käytännöistä. Koulutuksessa käytiin läpi yrityksen perustamiseen liittyvät verot; yksilötason veromaksut suomalaisille työntekijöille; työnantajamaksut; sekä työoikeus ja työsopimukset.

Löydät koulutuksen materiaalit tästä:
Presentation på norska
Esitys suomeksi
Selskapsdokumenter
Yhtiön asiakirjat

Vastuuvapauslauseke:
Tämän materiaalin alkuperäisversio on norjankielinen. Pohjoiskalotin Rajaneuvonta ei ota oikeudellista vastuuta suomenkielisessä käännöksessä olevista mahdollisista virheistä tai puutteista. Tieto on katsottava yleisluonteiseksi. Jos tarvitset omaa tilannettasi koskevaa konkreettista tietoa, ota yhteyttä asiaa hoitaviin viranomaisiin.

Tilaisuuden ohjelma

Euroopan aluekehitysrahasto on myöntänyt hankkeelle tukea.