Elinkeinohankkeen tähänastisia tuloksia – Kesäkuu 2016-elokuu 2018

Interreg Pohjoiselta tukea saava hanke Elinkeinoelämälle suunnatun palvelun kehittäminen Pohjoiskalotin Rajaneuvontaan käynnistyi kesällä 2016. Toiminnan tarkoituksena on helpottaa pk-yritysten rajat ylittävää liiketoimintaa Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä.

Alle on poimittu tähänastisia tuloksia ja raportointikauden toukokuu-elokuu 2018 kuulumisia.

Yrittäjien kysymyksissä opastaminen

Autamme yrittäjiä selvittämään, minkälaisia viranomaisvaatimuksia pitää ottaa huomioon, kun suunnitelmissa on yrityksen perustaminen tai toiminnan laajentaminen yli rajan.

Tähän mennessä yli 120 yrittäjää on saanut meiltä opastusta. Eniten kysymyksiä on tullut teollisuuden, rakentamisen ja yrityspalveluiden aloilta. Kesän ja alkusyksyn 2018 aikana rakennusalalla kysymyksiä ovat herättäneet etenkin erilaiset sähköiset tunnistamisjärjestelmät ja sertifikaatit.

Tähän mennessä opastamistamme yrityksistä 54 on ollut Norjaan, 39 Suomeen ja 26 Ruotsiin rekisteröityneitä. Raportoimme opastamamme yritykset vain kerran, vaikka ne lähestyisivätkin meitä useaan otteeseen eri kysymyksineen. Toukokuu-elokuu 2018 jakson aikana opastimme 16 suomalaista, 3 ruotsalaista ja 3 norjalaista yritystä.

Pohjois-Norjan kuntien yritysneuvojien yhteystiedot on kartoitettu ja niitä voi tiedustella tarvittaessa Pohjoiskalotin Rajaneuvonnan Skibotnin toimipisteestä.

Koulutus- ja tiedotustilaisuudet

Tähän mennessä yhteensä yli 320 henkilöä on osallistunut hankkeen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestämiin tilaisuuksiin.

Toukokuu-elokuun raportointijaksolla järjestimme kolme tiedotustilaisuutta.

Ruotsalaiset ja norjalaiset matkailuyrittäjät saivat 31.5. Narvikissa järjestetyssä työpajassa tietoa tulli- ja arvonlisäverokäytännöistä sekä Brønnøysund-rekistereistä.

Rakennus- ja hyvinvointialojen yrittäjät saivat heille kohdennettua tietoa Hanasaaressa 5.6. Löydät täältä tilaisuudessa esitetyt materiaalit, jotka käsittelevät muun muassa Ruotsin henkilöstöpäiväkirjaa, Norjan D-numeroa ja rakennusalan velvoitteita Suomessa.

Inarilaisia ja utsjokelaisia yrittäjiä osallistui päiväkurssille 8.6. Inarissa, missä tiedotettiin Norjan vero- ja tullisäännöistä. Kurssilaiset pääsivät tähdittämään Yle Sapmin Oddasat-uutisia.

Rajaesteiden vastainen työ

Teemme Norjassa jatkuvasti työtä useiden elinkeinoelämän liikkuvuutta rajoittavien rajaesteiden parissa, muun muassa Nordlandin läänissä sijaitsevan Bjørnfjellin tulliaseman aukioloaikojen kanssa. Teemme tiivistä yhteistyötä sekä elinkeinoelämän että alueellisten viranomaisten kanssa saadaksemme läpi vuorokauden auki olevan tulliaseman myös tälle Norjan ja Ruotsin väliselle rajanylityspaikalle. Muut rajaesteet, jotka elinkeinoelämä on tuonut tietoomme, liittyvät usein verolainsäädäntöön. Siksikin olemme osallistuneet useisiin tapaamisiin vero- ja tulliviranomaisten kanssa kertoaksemme suomalaisille yrityksille Norjan vero- ja tullisäännöistä.